skip to Main Content

Takaoven tarina

Takaoven perustajan Janne Romppasen juuret ovat ohjelmistoalalla, jossa hän toimi yrittäjänä vuodet 2000 – 2020.

Vuonna 2014 Janne osallistui Varapuu Oy:n koulutukseen, josta hänelle syttyi todellinen kipinä asuntosijoittamiseen: Helposti ymmärrettävä matalan riskin sijoitusmuoto velkavipua käyttämällä vei oman pääoman tuotot omaan luokkaansa – erityisesti suhteutettuna riskitasoon.

Tavoitteet olivat korkealla, joten vuoden 2018 lopussa ensimmäisten kymmenen sijoitusasunnon hankkimisen jälkeen Janne perusti Romppanen Group Oy:n perhesijoitusyhtiöksi.

Tämän jälkeen sijoitustahti on ollut ripeää, ja sijoituskohteiden määrä tänään on noin 100.

Lopulta uudesta intohimosta tuli Jannen ammatti, kun hän vuonna 2020 jäi pois IT-alalta ja suoritti LKV-tutkinnon koko Suomen toiseksi parhailla pisteillä.

Alkuun Romppanen Group oli myös välitysliike, mutta vuonna 2021 Janne  perusti Takaovi Oy:n operatiiviseksi välitysyhtiöksi, johon seuraavana vuonna liittyivät hänen vaimonsa Elina Romppanen (hallinto, markkinointi) ja osakkaaksi Sami Venäläinen (myynti, vuokravälitysliiketoiminta). Kasvu on jatkunut myös tämän jälkeen.

Tiimimme
Back To Top